Järvenpään urheiluampujat
Järvenpään Urheiluampujat ry. eli Jury on perustettu 19.3.1988. Alusta alkaen on seuran toiminta suuntautunut uusiin lajeihin eli practical- ja siluettiammuntaan. Tietoisia rajoituksia harrastettaville lajeille ei ole asetettu, mutta muutamia lyhyitä kokeiluja lukuun ottamatta ei olympialajien harrastus ole seurassamme menestynyt.
Aluksi practical- ja siluettiammuntaa harrastivat samat henkilöt, mutta 90-luvun alussa erikoistuminen johti kahden eri jaoston perustamiseen. Uutena lajina on mukaan otettu Sovellettu Reserviläisammunta (SRA). Seuramme alkutaival oli vilkkaan toiminnan aikaa. Harjoituspaikkoja oli lähiympäristössä tarjolla runsaasti ja niitä myös käytettiin. Harjoitukset tuottivat tulosta ja parhaimmillaan seuramme jäsenet olivat vallanneet tulosluettelot lähes kaikissa kilpailuissa. Juryn ampujat voittivat lukuisia mestaruuksia aina SM-, PM- ja EM-tasolla saakka. Menestys toi lisää jäseniä ja suurimmillaan jäsenmäärämme oli yli kahden sadan. Kaukaisin jäsen oli Oulusta asti.
Toimintamme arvostusta osoitti myös, että meillä oli ainoana siviiliseurana käyttöoikeus Hyrylän Varuskunnan toiminta-ampumarataan. 90-luvun loppupuolella alkoivat ympäristömääräykset kiristyä ja harjoituspaikat sulkeutua. Toiminta- ja harrastusmahdollisuuksia rajoitti vielä muutamien yhteistyöhankkeiden kariutuminen naapurikuntien seurojen kanssa. Tästä johtuen on jäsenmäärämme vakiintunut nykyiseen noin viiteenkymmeneen.
Nykyinen jäsenistö tulee Järvenpään, Keravan, Vantaan ja Pohjois-Helsingin alueelta. Viime vuosina on harrastuksen painopiste siirtynyt selvästi pois kilpailemisesta. Aktiivinen osa jäsenistöstä käy edelleen yhteisissä harjoituksissa, mutta ilman vakavaa kilpailumenestyksen tarvetta. Hyrylän Varuskunnan ratojen sulkeuduttua on ratavuoroja vuokrattu lähinnä Sibbo Skyttegilletiltä Sipoosta sekä West Shootersin sisäradalta Helsingistä. Uutena lajina on mukaan otettu Sovellettu Reserviläisammunta eli lyhennettynä SRA. Se on mielenkiintoinen ja monipuolinen laji, johon tarvitaan lisää ulkoratoja. Ratatilannetta pyrimme parantamaan etsimällä yhteistyökumppaneita Etelä-Suomen ampumaseuroista ja reserviläisistä.